torstai 20. joulukuuta 2012

  Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille sekä  
        Onnellista Uutta Vuotta 2013!

perjantai 26. lokakuuta 2012

Kauhukonsertissa 25.10

                                                 Kauhuelokuvakonsertti

Lähdimme konserttiin 25.10.2012. Kävelimme konserttiin koko luokan kanssa. Monet ihmiset olivat tuttuja, koska siellä oli montaluokkaa yläkoululaisia. Luulin että kauhuelokuvakonsertti oli pelottava, mutta ei se ollut niin pelottava kuin luulin. Lavalla oli ihmisiä, jotka soittivat esim. pianolla ja viululla. Heitä soittajia oli yli kolmekymmentä. Heillä jokaisella oli pelottavat asut ja naamiot. Esitys oli kuin halloweenia. Halloweenia juhlitaan Yhdysvalloissa. Konsertti kesti noin 50 min. Siellä näyttämöllä oli soittajien takana seinässä valkokangas, josta voi nähdä lyhyitä videoita.Osasimme taputtaa juuri oikeassa kohdassa, joten kapellimestari huusi lavalla, että ''Olette parempia kuin muut''.
                                                  Heillä kaikkilla oli pelottava asu.
                                                                      Veitsi päässä.
Kapelimestarina oli Atso Almila. Yksi kuuluisimmista kapelimestaresita.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Kuhankuonossa 19.9.2012

Kuhankuonolla vaelsimme uuden Savojärven reitin n.6km.
Reitti oli hieno ja matkalla oli paljon ihmeteltävää mm. joutsen!!! Ope testasi puiden ja kasvien nimiä!


perjantai 14. syyskuuta 2012

5.luokkalaiset leirikoulussa Maisaaressa

Menimme sinne ensimmäiseksi bussilla ja vaihdoimme veneeseen, joka vei meidät saarelle. Matka kesti noin kaksi tuntia. Olimme saarella kolme päivää ja teimme  kaikenlaista kivaa. Saimme esim. tehtäväksi etsiä tiettyjä kasveja ja tunnistaa kasveja  pelasimme. Pelasimme myös jalkapalloa, lipunryöstöä, frispiin heittoa ja muita kivoja pelejä ja leikkejä. Me myös soutelimme. Meillä oli myös luvalla herkkuja, joita sai syödä toiseksi viimeisenä päivänä. Jotkut osallistuivat yöjuoksuun. Ekana päivänä kaikki meidän mökistä lähtivät salaa yöllä tutkimaan paikkoja. Ope oli juuri kävelyllä mökille päin ja meille tuli armoton kiire mennä takaisin! Leirillä oli kivaa, koska olimme siellä yötä. -Eetu-

perjantai 24. elokuuta 2012

Viikon 34 kertomus

Oleme ahkeroneet hyvin paljon. Kaikilla on ollut kivaa meidän luokassa. Ja tällä hetkellä kuuntelemme musaa kuvistunnilla. Nyt on perjantai ja viikonloppu tulee. Emme ole mitään muuta tehneet kun oppineet ja tehnyt lukkarin mukaan, mutta tähän saakka olemme pärjäneet. Pikkuisen on voinut läksyjä unohtua, mutta ei sillä ole väliä.-Max-

perjantai 17. elokuuta 2012

Koulu alkoi

Koulumme alkoi tiistaina ja luokallamme on kuusi oppilasta. Meille annettiin monta kirjaa ja vihkoa. Keskiviikona oli minun paras tunti, sillä musikissa harjoiteltiin pianon soittoa. Minun mielestäni oli kiva aloittaa koulu! -Umar-